toimitusjohtaja vaihtuu

Tiedote: Toimitusjohtaja vaihtuu

Toimitusjohtaja vaihtuu 1.10. alkaen.

Olemme sopineet 24 Centerin toimitusjohtajan vaihdoksesta yhtiön pääosakkaiden, hallituksen ja johtoryhmän kanssa. Markus Leppänen keskittyy 1.10. alkaen 24 Centerin hallitustyöskentelyyn ja kehitysprojekteihin sekä aloittaa uudet tehtävät Frisk Fisk Finland Oy:n toimitusjohtajana. Joose Pinomaa aloittaa 24 Centerin uutena toimitusjohtajana kesältä saadun hyvän näytön tukemana.

”Tahdon kiittää koko 24 Centerin tiimiä innostuneesta, motivoituneesta ja sitoutuneesta työn teosta 24 Centerin hyväksi. Olemme saaneet kokea yhdessä monenlaisia onnistumisia ja välillä myös haasteita, jotka kaikki olemme ylittäneet yhteen hiileen puhaltaen. Olen henkilökohtaisesti päätynyt siihen, että uuden strategiamme tavoitteiden toteutuminen varmistuu paremmin uuden toimitusjohtajan sekä operatiivisen johtamisen terävöittämisen avulla. Siksipä koen, että juuri nyt on oikea hetki siirtyä suurimpana omistajana hiukan päivittäisestä tekemisestä sivummalle ohjaamaan ja tukemaan strategian toteuttamista sekä suunnittelemaan tulevaa hallituksesta käsin.Toivotan onnea ja menestystä Jooselle uutena toimitusjohtajana sekä muulle tiimille!”, sanoo Markus Leppänen.

”Haluan kiittää Markusta ja muuta johtoryhmää tästä luottamuksesta. Otan toimitusjohtajan paikan innolla vastaan ja haluan olla luottamuksen arvoinen. Meillä on loistava tiimi kasassa ja meillä on kaikki edellytykset jatkaa hienoa kehityskulkuamme kohti menestystä. Toimitusjohtajana tulen keskittymään vielä toistaiseksi pääasiassa markkinointiin, mutta pyrin valmistamaan ja kehittämään 24 Centeriä kohti tulevaisuuden visiotamme. Minun tehtäväni on jatkossa ennen kaikkea mahdollistaa kaikkien henkilökohtainen onnistuminen. ”, kertoo Joose Pinomaa.

24 CENTER
HALLITUS

Ajankohtaisimmat blogit

Lämmitys

Talvella tilatuimmat sähkö- ja lämmitystyöt

Talvella pimeys ja vaihtelevat lämpötilat korostavat monia arjen haasteita, jotka näkyvät asiakaspalveluumme tulevissa yhteydenotoissa. Usein kysymykset liittyvät valaistuksen toimivuuteen, tehokkaaseen lämmitykseen ja kodin turvallisuuden varmistamiseen.

Lue lisää
imuautopäivystys
Imuauto

Lokakaivon tyhjennys imuautolla

Lokakaivon säännöllinen tyhjennys on tärkeä osa jätevedenkäsittelyä erityisesti alueilla, joilla ei ole kunnallista viemäriverkostoa. Tyhjennysprosessi tehdään imuautolla, joka imee jätteen lokakaivosta ja kuljettaa sen turvallisesti

Lue lisää
Lämmitys

TOP 7 tilatuimmat LVI-työt talvella

Talvi tuo mukanaan sääolosuhteet, jotka voivat vaihdella ankarista pakkasista aina leutoihin suojakeleihin. Tämä voi laittaa kodin talotekniikkaa koetukselle. Talvella suurin osa hälytyskeikoistamme liittyy LVI-töihin, kuten

Lue lisää
Lämmitys

Talvella tilatuimmat sähkö- ja lämmitystyöt

Talvella pimeys ja vaihtelevat lämpötilat korostavat monia arjen haasteita, jotka näkyvät asiakaspalveluumme tulevissa yhteydenotoissa. Usein kysymykset liittyvät valaistuksen toimivuuteen, tehokkaaseen lämmitykseen ja kodin turvallisuuden varmistamiseen.

Lue lisää

Saat 10€ arvoisen alennuskoodin tilaamalla uutiskirjeen!

Tilaamalla uutiskirjeen saat 10 euron arvoisen edun tilauksen yhteydessä.