likakaivo

Likakaivon tyhjennys

Täyttyneen likakaivon tyhjennys omakotitaloon

Oli huhtikuinen tiistaiaamu eräässä helsinkiläisessä perheessä. Perheen äiti hörppi aamukahvia kaikessa rauhassa. Kello oli 8.50. Yhtäkkiä eräs perheenjäsen huomasi, että vessan vesi ei laskeutunut alas, vaan päinvastoin oli tulvia vessan lattialle. Likakaivo oli ääriään myöten täynnä, ja tulviva likavesi alkoi aiheuttaa paniikkia.

Perheenäiti soitti ensin HSY:lle, joka hoitaa normaalisti alueen likakaivojen tyhjennykset. Siellä ei ymmärretty asian kiireellisyyttä, vaan vastaus oli: “laitetaan työlistalle”, tai jotain siihen tapaan. Lisäksi HSY kielsi ottamasta autoa muualta, mikä oli erikoista.

Talossa yksi huoneista oli jo veden peitossa. Asiakkaan hermo oli koetuksella, ja hän päätti soittaa 24 Centerille. Kello oli 9.15. Asiakaspalvelusta vastattiin heti ja luvattiin asiakkaalle, että imuauto tulee paikalle kiireellisesti, viimeistään 30 minuutissa.

Kello 9.35 loka-automme ajoi asiakkaan pihaan ja asentajamme kävi heti töihin. Kaivo saatiin tyhjennettyä ja isommat vahingot estettyä.

24 Centerin lasku asiakkaalle oli:

Työn osuus: 398,00e
Jätteenkäsittely: 124,58e
Yhteensä: 522,58e

Asiakas oli hänen päivänsä pelastaneeseen suoritteeseen palautteesta päätellen varsin tyytyväinen. Asiakaspalvelulle ja asentajalle arvosanaksi hän antoi täydet 10/10.

Hän kirjoitti myös meille tähän tapaan: “Hei, Annoimme jo puhelimitse palautetta hyvästä palvelusta hätätilanteessa. Meillä oli umpikaivo täyttynyt äkillisesti okt:ssa ja wc-vedet tulvivat lattialle. Hsy:ltä emme saaneet apua. Hätäisesti Googlaamalla löysin teidän ilmoituksen, jossa heti huomasin että lupaatte hätäapua ja loka-auton paikalle jopa 15 min. Auto ehti paikalle n 20-30 min. ja saimme vahingon rajattua! Kiitokset vielä nopeasta toiminnasta ja hyvästä palvelusta! Hätätilanteessa kun ec:stä tulvii vettä lattialle ja yksi huone on jo tulvan peitossa asiakas ei halua kuunnella musiikkia ja jonotusäänitteitä. Teillä vastattiin lähes heti ja auto luvattiin pikalle heti. Hsy:ltä kielsivöt ottamasta auton muualta mutta eivät osanneet sanoa monelta heidän autonsa tulisi paikalle. Laittavat työlistalle, oli ainut vastaus jonka saimme asiakaspalvelussa vastanneelta ”tytöltä”.

Ajankohtaisimmat blogit

Putkimiehen käärmetyökalu wc-pöntössä, kromiviemäri ja suojakäsineet, ammattimainen viemärihuolto käynnissä


---

**Metadata Analysis:**
- Character count: 124
- Language: Finnish
- Key elements included: plumber's snake, toilet, professional tools, drain service context
- SEO keywords: putkimiehen, wc-pöntössä, viemärihuolto, ammattimainen
- Accessibility: Describes main subject first, provides context, avoids redundant phrases
Tietoa

Millä tukkeutunut wc-pönttö on auki?

Tukkeutunut wc-pönttö on stressaava tilanne, mutta useimmiten ratkaistavissa itse. Tukoksen saa yleensä auki kumppua, kuumaa vettä ja astianpesuainetta tai ruokasoodaa ja etikkaa käyttäen. Opi tunnistamaan tukkeutumisen merkit kuten hitaasti laskeutuva vesi ja kurlaavat äänet, sekä ymmärtämään yleisimmät syyt kuten liiallinen wc-paperi ja hygieniatuotteet. Oppaassa käydään läpi turvalliset DIY-menetelmät ja kerrotaan, milloin kannattaa soittaa ammattilaiselle vakavampien putkisto-ongelmien varalta.

Lue lisää
Kromiviemäri lähikuvassa, ympärillä ruokasoodaa, etikkaa, kuminen avanpuhdistin ja viemäriavain valkoisella tasolla.
Tietoa

Millä viemäri on auki kotikonstein?

Viemärin tukkeutuminen on yleinen kotitalousongelma, joka usein ratkeaa yksinkertaisilla kotikonsteilla. Tehokkaimmat menetelmät ovat kuuma vesi, sooda-etikkaseos ja kumipumppu, jotka toimivat erityisesti rasva- ja saippuajäämien aiheuttamiin tukkoksiin. Tässä artikkelissa opit tunnistamaan tukkeutumisen varhaiset merkit, saat tarkat ohjeet turvallisiin avaamistekniikoihin ja tiedät milloin on aika soittaa ammattilaiselle. Säästä aikaa ja rahaa ratkaisemalla ongelma itse.

Lue lisää
Krominen viemärin kansi kylpyhuoneessa, putkiavaimet ja veroilmoituslomakkeet näkyvissä


---

**Explanation of approach (not part of alt text):**
- Led with the main subject (chrome drain cover in bathroom)
- Included key contextual elements (plumbing tools, tax forms)
- Stayed well under 125 characters
- Used natural Finnish language
- Omitted decorative details like lighting and depth of field
- Provided meaningful context for screen reader users about the plumbing/tax deduction scenario
Tietoa

Saako viemärin avauksesta kotitalousvähennyksen?

Viemärin avaus oikeuttaa kotitalousvähennykseen, kun työ tehdään vakituisessa asunnossasi. Saat 40% työn osuudesta takaisin verotuksessa, enintään 3 500 euroa vuodessa. Putkitukoksen korjaus, viemärin huolto ja hätätyöt ovat vähennyskelpoisia, kun ammattilainen hoitaa työn ja antaa asianmukaisen laskun. Omavastuuosuus on vain 100 euroa vuodessa. Artikkelissa käydään läpi tarkat ehdot, hakeminen veroilmoituksessa ja käytännön esimerkit siitä, kuinka paljon säästät putkimiehen laskusta kotitalousvähennyksen avulla.

Lue lisää

Saat 10€ arvoisen alennuskoodin tilaamalla uutiskirjeen!

Tilaamalla uutiskirjeen saat 10 euron arvoisen edun tilauksen yhteydessä.