kun hätä yllättää taloyhtiössä

Kun hätä yllättää taloyhtiössä

Loma oli ohi ja arki edessä. Nieminen avasi kerrostalon ulko-oven ja harppoi kolmanteen kerrokseen rappusia pitkin. Kaivaessaan kotiavaimia taskustaan hän oli kuulevinaan sisältä hiljaista lorinaa. Pahaa aavistaen Nieminen käänsi avaimen lukossa, nykäisi ovensa auki ja tyrmistyneenä katsoi edessään avautuvaa näkyä. Keittiön lattialla oli vesilammikko ja lisää tihkui jostakin tiskipöydän alta. Näky oli pahin, mitä rentouttavan kesäloman viettänyt Nieminen pystyi juuri nyt kuvittelemaan. Hän nosti matkalaukkunsa keittiön pöydälle, kaivoi aavistuksen tärisevin käsin kännykkänsä taskusta ja soitti välittömästi huoltoyhtiöön.

Kerrostalokiinteistön huoltoyhtiöllä oli sopimus paikallisen putkiliikkeen kanssa. Valitettavasti heillä oli kädet täynnä työtä – vesiputket harvoin kyselivät, että milloin olisi hyvä aika katketa. Työtä oli juuri nyt paljon, eikä huoltoyhtiö voinut luvata Niemiselle putkimiestä paikalle välittömästi. Nieminen katseli, kuinka vesi valui parketille ja mietti, että tarvitsisi varmaan heti perään uuden loman.

Tilanne oli kriittinen ja vaikea, sen ymmärsi niin Nieminen kuin huoltoyhtiökin. Mittava vesivahinko kerrostalohuoneistossa saattoi olla monen todella ikävän ja suuren asian alkusysäys. Jokainen kulutettu minuutti oli nyt ratkaiseva. Ammattilainen pitäisi saada paikalle välittömästi, tai muuten vahingosta ei selvittäisi kovinkaan helpolla. Huoltoyhtiö ryhtyi kartoittamaan toista putkiliikettä, ja silloin he löysivät 24 Centerin. ”Talotekniikan ammattilainen paikalle jopa 15 minuutissa.” Se kuulosti hyvältä, ja pian asiakaspalvelukeskuksen puhelin soi.

24 Centerissä otettiin vastaan toimintakuvaus, jossa kerrottiin kerrostalohuoneiston putkivuodosta. Asiakaspalvelijat välittivät hälytyksen laajalle kumppaniverkostolleen, eikä aikaakaan, kun putkimies pakkasi tarvittavat työkalut pakettiautoonsa. Auto otti suunnakseen kerrostalon, jossa eräässä asunnossa vettä valui keittiöön ja Nieminen haroi hiuksiaan.

Kului 15 minuuttia, kun Niemisen ovi avautui. Ammattilainen oli tullut paikalle, ja työt aloitettiin välittömästi. Puolen tunnin kuluttua 24 Center raportoi huoltoyhtiölle, että työ on nyt tehty valmiiksi ja tilanne korjattu. Haastavasta ja kiireisestä tilanteesta oli selvitty kunnialla. Nieminen sai viettää loppuiltansa rauhassa ja valmistautua tulevaan työviikkoon. Tilanteen nopea hoitaminen loppuun saakka pelasti sen, että mitään ratkaisevaa ei ehtinyt tapahtua. Huoltoyhtiö oli onnellinen siitä, että vakava tilanne oli saatu hallintaan kiireellisestä aikataulusta huolimatta. Vartti lisää putkimiehen saapumiseen, niin tilanne olisi saattanut olla paljon pahempi.

24 Centerin nopeus, hyvä palvelu ja täsmällinen raportointi tekivät vaikutuksen kyseisen kerrostalokiinteistön huoltoyhtiöön. Välttääkseen jatkossa samankaltaisia vaikeita kiiretilanteita, he tekivät sopimuksen 24 Centerin kanssa. Tällä sopimuksella minimoitiin se riski, että tulevaisuudessa joku asukkaista joutuisi odottamaan talotekniikan ammattilaista rikkinäisessä kodissaan liian kauan. Jatkossa he eivät enää käyttäisi aikaa vapaana olevan putkimiehen etsimiseen samalla, kun vesi tekee tuhojaan asukkaan kodissa. Nyt heillä oli toinen keino.

He soittaisivat 24 Centerille, josta apu lähetetään paikalle nopeasti, kellonajasta tai tehtävästä huolimatta. Ystävälliset ja ammattitaitoiset talotekniikan ammattilaiset huolehtisivat siitä, arki sujuu kerrostalossa mahdollisimman onnellisesti.

Ajankohtaisimmat blogit

Tukkeinen krominen pesualtaan viemäri, jonka vieressä käsineet käsissä pitävä käsi pitelee putkenpumpua
Tietoa

Miten saada viemäri auki kotikonstein?

Viemärin tukkeutuminen on yleinen kotitalousongelma, mutta useimmat tukokset voi avata itse. Tässä oppaassa opit tehokkaimmat kotikonstit: purkki ja kuuma vesi, luonnonmukaiset aineet kuten ruokasooda ja etikka sekä viemärikaapelin käyttö. Saat myös selkeät ohjeet tukoksen syiden tunnistamiseen ja varhaisten varoitusmerkkien havaitsemiseen. Lisäksi opit, milloin tilanne vaatii ammattilaisen apua ja miten välttää kalliimmat korjaukset. Säästä aikaa ja rahaa ratkaisemalla viemäriongelmat turvallisesti itse.

Lue lisää
Vessan pönttö kuohuu ja kupruilee, ilmakuplia nousee pintaan osoittaen putkiongelmaa modernissa kylpyhuoneessa
Tietoa

Miksi wc-pönttö pulputtaa?

Wc-pöntön pulputus on yleinen viemäriongelma, joka johtuu ilmanpaineen muutoksista putkistossa. Syynä voi olla osittainen tukos, tuuletusputken ongelma tai pääviemärin häiriö. Useimmat pulputustilanteet ovat korjattavissa, mutta on tärkeää tunnistaa, milloin kyseessä on vakava ongelma. Tässä artikkelissa opit ymmärtämään pulputuksen syyt, tunnistamaan varoitusmerkit ja saat käytännön vinkit sekä itse tehtäviin korjauksiin että tilanteisiin, jolloin ammattilaisen apu on tarpeen.

Lue lisää
Käsineet käsissä pitävä käsi käyttää viemäriavaajatyökaluja ja jakoavainta kromatun pesualtaan tukkeutuneen viemärin luona.
Tietoa

Voiko viemärin avata itse?

Viemärin voi avata itse monissa tavanomaisissa tukostilanteissa, kuten hiusten tai saippuajäämien aiheuttamissa pinnanläheisessä tukoissa. Yksinkertaiset työkalut kuten kuminen imuri, viemäripumppu tai luonnolliset menetelmät riittävät usein kotitalouksien yleisimpiin viemäriongelmiin. Syvemmät tukokset, pääviemärin ongelmat tai toistuvat tukkeumat vaativat kuitenkin ammattilaisen apua. Opi milloin voit turvallisesti avata viemärin itse, mitä työkaluja ja menetelmiä kannattaa käyttää, mitkä ovat yleisimmät virheet ja miten estät tukkeutumisen tulevaisuudessa.

Lue lisää

Saat 10€ arvoisen alennuskoodin tilaamalla uutiskirjeen!

Tilaamalla uutiskirjeen saat 10 euron arvoisen edun tilauksen yhteydessä.