Maailma on täynnä erilaisia ihmisiä. Erilaiset mielenkiinnonkohteet, tarpeet ja tunteet ohjaavat meidän päiviämme. Jokainen elämä on ainutlaatuinen, mutta jokaisesta niistä voi löytää myös yhdistäviä tekijöitä.
Joskus tämä yhdistävä tekijä saattaa olla kokemus siitä, että minua on autettu.
Tämänkaltaisen kokemuksen jakoivat eräänä arkipäivänä kolme tavallista, toisilleen tuntematonta ihmistä. Kun kello oli lyönyt kahdeksan ja yö oli vaihtunut sarastavaan aamuun, nämä kolme henkilöä lähtivät kukin omiin arjen tehtäviinsä. Toisistaan he eivät tienneet mitään, mutta kohtalo oli päättänyt, että heidän arkipäivänsä punoutuisivat tänään jollakin tavalla yhteen. He kaikki tulisivat nimittäin tarvitsemaan apua.
Yksi heistä puki palomiehen univormun päälle, toinen avasi ruokakauppansa oven ja kolmas käynnisti tietokoneen kotitoimistossaan. Työpäivät olivat kaikilla edessä, mutta päällisin puolin niistä vaikutti muodostuvan hyvin erilaiset. Puolenpäivän aikaan alkoi kuitenkin tapahtua.
Palokunta oli saanut hälytyksen sammuttamaan rintamamiestalon tulipaloa. Liekit olivat lyöneet alakerrassa ja savupatsas oli iskeytynyt ensimmäisiä sammuttajia vastaan voimalla. Vesisuihku ja palokunnan rohkeus olivat vaikuttaneet sen, että hallitsematon palo oli saatu kuriin. Rakennuksessa kuitenkin kyti vielä, ja palomies sai huolestuttavan tiedon: välipohja oli täynnä purua. Nähdessään silmiensä edessä mahdollisen kauhuskenaarion, palomies päätti soittaa puhelun.
Kauppias seisoi pakastealtaiden välissä ja tunsi, kuinka hikipisarat valuivat selkää pitkin. Näky oli surullinen: työntekijät kuljettivat pakastetuotteita nopealla tahdilla rullakoilla varaston pakkashuoneeseen. Sulaneita jäätelöitä, pehmeitä pakkauksia, vesinoro lattialla. Ne olivat asioita, jotka eivät kuuluneet pakastealtaiden lähettyville, ja paha olo alkoi vallata kauppiaan mielentilaa. Kuvitellessaan sen, mihin tilanne pahimmillaan voisi johtaa, kauppias päätti soittaa puhelun.
Työpäivä kotitoimistossa oli ollut stressaava, ja insinööri oli päättänyt käydä syömässä tavallista paremman lounaan. Tapansa mukaan hän maittavan ruuan jälkeen laittoi kahvin tippumaan keittiössä, ja oli valmis iltapäivän rypistykseen. WC:ssä käynti meinasi kuitenkin keikauttaa kaiken uuteen asentoon. Vesi ei laskeutunut vetäessä, vaan alkoi tulvia lattialle. Tilanne meinasi aiheuttaa paniikkia, eikä tieto puolen tunnin kuluttua alkavasta tärkeästä palaverista auttanut asiaa yhtään. Katsoessaan tulvivaa likavettä insinööri päätti soittaa puhelun.
Aamupäivä 24 Centerissä oli kulunut rauhallisesti. Kahvit oli juotu ja työntekijät olivat kukin omassa tehtävässään. Noin kello 12 asiakaspalvelukeskus vastaanotti kolmen ihmisen avunpyynnön ja toimittivat ne välittömästi eteenpäin. Nyt tarvittiin apua, ja onneksi auttajia löytyy.
Pian suurtehoimuauto pysäköi vielä hieman savuavan rintamamiestalon eteen, loka-auto peruutti insinöörin kotitoimiston pihaan ja kylmälaitepäivystäjä kätteli kauppiasta. Vaikka he eivät tunteneet toisiaan, ja vaikka he työskentelivät täysin erilaisissa ympäristöissä, niin nyt heillä oli tästä arkipäivästä ainakin yksi yhteinen kokemus: ongelmasta johtuva hätä, ja helpotus siitä, kun apu löytyy.
Palomies palasi laitokselle onnellisena, että tuli ei levinnyt hallitsemattomaksi. Hän oli valmis seuraavaa hälytystä varten.
Kauppias seisoi tiskin takana ja iloitsi, että kylmälaitteet oli saatu kuntoon nopeasti. Hän oli valmis palvelemaan asiakkaita.
Insinööri kaatoi kahvia kuppiinsa ja tyytyväisenä vilkaisi toimivaa kylpyhuonetta. Hän oli valmis pian alkavaa palaveria varten.
Ja 24 Centerillä jatkettiin päivystämistä. He olivat valmiit auttamaan – päivällä ja yöllä.
