yhteishenki

Hyvä yhteishenki vauhdittaa kehitystä

Talotekniikan hätäkeskuksen taustalla on hyvä yhteishenki

24 Centerin työn ytimessä on asiakaspalvelutyö. Firman ensimmäisistä kuukausista asti mukana ollut Bjarne kuvaa työtä mielenkiintoiseksi ja palkitsevaksi. Onnistuneesti loppuun asti saatettu tehtävä on aina hymyn aihe. 

Talotekniikan hätäkeskuksen, eli 24 Centerin, asiakaspalvelukeskuksessa ollaan työn touhussa. Puhelin soi ja asiakaspalvelijat kuuntelevat keskittyneesti soittajan ongelman. Kun talotekninen hätä yllättää, on kätevää saada apu nopeasti ja laadukkaasti yhden puhelinnumeron takaa. 24 Centerin työntekijät välittävät tehtävänannon eteenpäin yhteistyökumppaneilleen ja pian apu on jo matkalla. 

”Työ täällä on mielenkiintoista ja vaihtelevaa”, kertoo Bjarne. ”Aina kun puhelin soi, ei voi tietää millainen ongelma tai tarve asiakkaalla on. Se selviää vain vastaamalla.”

Blomstedt on ollut 24 Centerin mukana miltei alusta saakka. Hänen työtehtävänsä on asiakaspalvelukeskuksessa, jonne tulee päivän aikana useita puheluita taloteknisiin ongelmiin liittyen. Tässä työssä ollaan joka päivä aivan 24 Centerin ytimessä kiinni. 

Yrityksen idea tiivistyy siinä, että yhden puhelinnumeron takaa löytyy kaikki talotekninen osaaminen. Bjarne tiivistää tämän avainsanaan ”helppous”.  

”Asiakkaana sinun ei tarvitse soittaa seitsemälle tai kymmenelle firmalle, jotka lupaisivat tulla ensi viikolla paikalle. Meidän järjestelmämme hoitaa asian puolestasi laajan kumppaniverkoston avulla. Yksi soitto meille riittää, ja hoidamme paikalle tekijän.” 

Esimerkiksi juhannuksena voi olla vaikeaa saada paikalle päivystävää talotekniikan ammattilaista. Bjarne toteaa, että juuri tämän vuoksi 24 Center on olemassa. Soittaessaan päivystysnumeroon asiakkaan ei siis tarvitse kysellä, että onko teillä aikaa. Yrityksen hartiat ovat sen verran leveät, että aina löytyy joku vapaana oleva tekijä. 

Huolimatta modernista maailmasta ja applikaatioiden runsaasta määrästä, 24 Centerin keskuksessa asiakkaan ongelman ottaa vastaan aina ihminen. Se luo toimintaan inhimillisyyttä, joka näkyy vuorotyönä ja päivystyksen luonteenomaisesti myös työvuoroina juhlapyhinä. Motivaatio ja työn merkityksellisyys kuitenkin näkyy Bjarnelle kirkkaasti. 

”Ratkaistu tehtävä on aina miellyttävä. Silloin kun saat palvelun tarvitsevalle asiakkaalle, siinä on aina hymyn aihe. Jos asiakas on sattunut vielä kiittämään, se nostattaa fiilistä vielä enemmän.”

Mielenkiintoinen ja kehittyvä työpaikka

24 Centerin liiketoiminta alkoi marraskuussa 2017, ja jo muutaman kuukauden kuluttua Bjarne siirtyi firman palvelukseen. Hän näkee yrityksen erittäin mielenkiintoisena ja kehittyvänä työpaikkana. 

”On ollut mukavaa olla alusta asti mukana ja osallistua kehittämistyöhön. Me mietimme täällä joka päivä, että missä mennään, mihin ollaan menossa ja mitä pystymme parantamaan. Yhteishenki täällä on hyvä”, Bjarne kertoo. 

24 Center on toistaiseksi pieni yritys, ja monitahoiset hierarkiat ja portaat ihmisten välillä puuttuu. Bjarne näkee tämän hyvänä asiana. 

”Olen työskennellyt aiemmin isoissa työpaikoissa, joissa kommunikaatio saattoi tyssätä väliesimiehiin ja vastaaviin”, hän kertoo. 

24 Centerissä tätä ongelmaa ei ole, vaan toimintamalli on hyvin välitön ja toimiva. Täällä voi kävellä suoraan toimitusjohtajan huoneeseen ja jutella kehitysideoista. ”Ideasta saa kertoa vapaasti, se huomioidaan ja siihen annetaan usein vastaidea. Näin tärkeät pointit tulevat esille”, Bjarne kuvaa heidän toimintaa.

Bjarne kokee työnsä eräänlaiseksi ongelmanratkaisuksi. Hän on työskennellyt aiemmin IT-alalla ja teletekniikka-alalla, jossa perusajatus oli sama. Käsillä on ongelma, joka pitää ratkaista. Ongelmanratkaisutaidosta sekä taloteknisestä osaamisesta on valtava hyöty myös 24 Centerin asiakaspalvelutyössä. Asiakkaan puheluun vastaa siis henkilö, jolla on kokemusta ja osaamista kyseisestä aihealueesta. 

Talotekniikan osalta Bjarnen opettajana toimi taloprojekti. 

”24 Centerille tullessani mainitsin työhaastattelussa, että jouduin rakentamaan talon piirtämällä sen ensin itse, sillä ei löytynyt sopivia valmistaloja. Itsetehty taloprojekti opetti talotekniikkaa syvällisesti. Tämä iski firman omistajiin ja sain paikan.”

Tiimi menee yhdessä eteenpäin

Muut työntekijät kuvaavat Bjarnea muun muassa niin, että hän on kaveri, jolla on vastaus aina kaikkeen. Tämän kuullessaan Bjarne nauraa. 

”No, onhan minulla enemmän elämänkokemusta kuin nuoremmilla. Pyrin jakamaan tätä tietoa niin, että kaikki oppivat lisää. Mutta ei minulla nyt aivan kaikkeen löydy kuitenkaan vastausta.”

Bjarne on aiemmin toiminut yrityksissä teamleaderina. Hän kokee 24 Centerin tiiminä, joka menee yhdessä eteenpäin. 

”Yritän aina etsiä syyn, miksi teen jotakin”, hän kuvaa. ”Tässä yrityksessä se on itsestäänselvyys kaikille, miten tämä homma toimii. Täytyy ymmärtää, mistä talotekniikassa on kyse ja miten talo toimii.”

Bjarnelle on tärkeää, että 24 Center pärjää ja että asiat tehdään yhdessä. Tärkeää on kuitenkin myös se, että työpaikka ja kotielämä erottautuvat toisistaan. Silloin on mahdollista keskittää energia oikeisiin asioihin.

”Minulla on aina ollut se draivi, että työt tehdään kunnolla. Palkinto hyvin tehdystä työstä on se mielihyvä, että voi sanoa: Tämä oli onnistunut päivä, kiitos, palataan huomenna”, hän linjaa.  

Teksti: Markus Koskinen

 

Ajankohtaisimmat blogit

Vessan pönttö kuohuu ja kupruilee, ilmakuplia nousee pintaan osoittaen putkiongelmaa modernissa kylpyhuoneessa
Tietoa

Miksi wc-pönttö pulputtaa?

Wc-pöntön pulputus on yleinen viemäriongelma, joka johtuu ilmanpaineen muutoksista putkistossa. Syynä voi olla osittainen tukos, tuuletusputken ongelma tai pääviemärin häiriö. Useimmat pulputustilanteet ovat korjattavissa, mutta on tärkeää tunnistaa, milloin kyseessä on vakava ongelma. Tässä artikkelissa opit ymmärtämään pulputuksen syyt, tunnistamaan varoitusmerkit ja saat käytännön vinkit sekä itse tehtäviin korjauksiin että tilanteisiin, jolloin ammattilaisen apu on tarpeen.

Lue lisää
Käsineet käsissä pitävä käsi käyttää viemäriavaajatyökaluja ja jakoavainta kromatun pesualtaan tukkeutuneen viemärin luona.
Tietoa

Voiko viemärin avata itse?

Viemärin voi avata itse monissa tavanomaisissa tukostilanteissa, kuten hiusten tai saippuajäämien aiheuttamissa pinnanläheisessä tukoissa. Yksinkertaiset työkalut kuten kuminen imuri, viemäripumppu tai luonnolliset menetelmät riittävät usein kotitalouksien yleisimpiin viemäriongelmiin. Syvemmät tukokset, pääviemärin ongelmat tai toistuvat tukkeumat vaativat kuitenkin ammattilaisen apua. Opi milloin voit turvallisesti avata viemärin itse, mitä työkaluja ja menetelmiä kannattaa käyttää, mitkä ovat yleisimmät virheet ja miten estät tukkeutumisen tulevaisuudessa.

Lue lisää
Putkimiehen käärmetyökalu wc-pöntössä, kromiviemäri ja suojakäsineet, ammattimainen viemärihuolto käynnissä


---

**Metadata Analysis:**
- Character count: 124
- Language: Finnish
- Key elements included: plumber's snake, toilet, professional tools, drain service context
- SEO keywords: putkimiehen, wc-pöntössä, viemärihuolto, ammattimainen
- Accessibility: Describes main subject first, provides context, avoids redundant phrases
Tietoa

Millä tukkeutunut wc-pönttö on auki?

Tukkeutunut wc-pönttö on stressaava tilanne, mutta useimmiten ratkaistavissa itse. Tukoksen saa yleensä auki kumppua, kuumaa vettä ja astianpesuainetta tai ruokasoodaa ja etikkaa käyttäen. Opi tunnistamaan tukkeutumisen merkit kuten hitaasti laskeutuva vesi ja kurlaavat äänet, sekä ymmärtämään yleisimmät syyt kuten liiallinen wc-paperi ja hygieniatuotteet. Oppaassa käydään läpi turvalliset DIY-menetelmät ja kerrotaan, milloin kannattaa soittaa ammattilaiselle vakavampien putkisto-ongelmien varalta.

Lue lisää

Saat 10€ arvoisen alennuskoodin tilaamalla uutiskirjeen!

Tilaamalla uutiskirjeen saat 10 euron arvoisen edun tilauksen yhteydessä.